Aamun ajatuksia

Aamufiilikset: pimeää ja sateista, väsyttää, stressaa, en ole tehnyt tarpeeksi koulujuttuja, en ole liikkunut, läskini ahdistavat ja tahdon vain Pojan.

Eilen olin töissä. Oli kiva lapsi!!! Tosi iloinen ja energinen tilanteeseensa nähden. Me kuunneltiin Lordia ja pelattiin (käsi)jalkapalloa. Oli hauskaa. Menen uudelleenkin vahtimaan häntä. Perhe oli myös mukava, tykkäsin olla siellä töissä. Heti ovesta sisään astuttuani tuli kotoisa olo.

Koulussa olisi vaikka kuinka paljon tehtäviä. Onneksi me saamme yhden työn alta pois nyt piakkoin. Ja toinen työ tulee valmiiksi keskiviikkona. Hieman saadaan taakkaa kevennettyä. Muilla on loma nyt, mutta me käymmä ahkerasti koulua. Jei AMK, we so hate you!

Liikunta-laihdutus -tavoitteeni ei ole oikein nyt ole onnistunut, sillä en ole ehtinyt liikkua. Nyt on kuitenkin pakko tehdä isoja muutoksia, sillä näin tämä ei tule toimimaan. Kun minulla aika ei kerta kaikkiaan riitä, on minun tingittävä jostain muualta (lue: koulusta). Joka päivähän minun tulee liikkua, joten siksi tänään jumppailen lihaskuntoa ja käyn lenkillä. Se voisi tai siis se piristääkin ihanasti!!! Hassua, sillä ennen olin tositosi hoikka ja rakastin juosta, mutta nyt olen laiskistunut ja kiirettä riittää niin, ettei liikunnalle tahdo löyty tilaa. Mutta kuten sanottu, pakko on ja hyvä olisi liikkua, joten järjestän aikaa.

Ja Poika, mitäs sitä enää kiertelemään. Mä mietin vain Poikaa, tahdon vain Pojan, pidän vain Pojasta. Mä voin melkein tuntea, kuinka Poika kosketti mua, suuteli, piti kiinni. Muistan ne hassuttelut ja vakavat keskusteluhetket. Me loikoiltiin vaikka kuinka kauan ja juteltiin. Kenenkään muun kanssa en pysty siihen. Muita ei ole. Muut eivät ole kuin Poika. Mua eilen olisi vain itkettänyt, tänäänkin mua itkettää, kun mietin Poikaa. Mä olisin rakastanut, jos olisin saanut vielä hetken aikaa.

"Si on n'a qu'un amour, qu'est-ce que je fais maintenant quand j'ai eu un amour de ma vie?"

Onpas tästä tullut nyt oikea Adalmiinan terapiablogi, kun purkaan tuntojani Pojasta tänne ehkä enemmän kuin olisi sallittua. Toisaalta, mitä haittaakaan siitä voi olla, etenkin kun juuri olen aikeissa kertoa, miksi teen niin enkä pui asioita ko. henkilön tai jonkun ystäväni kanssa.

Silloin kun tapasin Pojan, yksi ystävistäni vain otti asian naurulla ja kuittasi sanomalla, että taas Adalmiina on hankkinut itselleen jatkuvan irtosuhteen. Itsekin naureskelin asialle, vaikka tiesin, ettei se todellakaan ole niin. Tämä ystäväni luulee tai ainakin kuvittelee, että mä vain keksityn irtosuhteisiin ja satunnaisseksiin. Kun kerron uudesta tapaamastani miehestä, hän aina nauraa, että "käytsä painaa sitä?". Tiedän, että pitäisi sanoa hänellä asiasta, mutta olen vain aina kuitannut asian nauramalla. Pojan kohdalla sanoin, ettei asia ole niin, mutta eipä tämä ystäväni sitä uskonut. Kun olin meidän erkaantumisen jälkeen itkuinen ja surullinen, ystäväni kysyi "oliks se oikeesti mukamas noin vakavaa, että sitä pitää itkeä?". Kieltämättä loukkaannuin tästä enkä viitsi enää ko. kaverilleni kertoilla Pojasta.

Poika kuitenkin oli enemmän, paljon enemmän, kuin useamman yhdenyön juttu. Mä välitin ja Poika välitti.

Toinen ystäväni jaksaa kuunnella ja on kuunnellut ja ymmärtää. Ja kolmaskin ystäväni jaksaa kuunnella ja ymmärtää. Olen hyvin kiitollinen heille. He eivät ehkä edes tiedä, kuinka tärkeää se on minulle ollut, että he ovat olleet tukenani. En toisaalta sanoisi, että olen ollut superdown, sillä olen hyvä tsemppaamaan ja ystäväni saavat minua aina hyvälle tuulelle. Mutta surullinen olen ollut, olen vieläkin hieman surullinen, mutta ystävät ovat olleet tukenani. Nyt en tahtoisi enää kuormittaa heitä asialla, joten purkailen viimeisiä asioita tänne blogiin. Nyt vuorostani Adalmiina kuuntelee ystäviä.

Joskus olen miettinyt, että millainen on se tunne, kun tietää juuri tuon olevan se minun soulmate tai vastaavaa. Pojan kanssa olisin nähnyt arjen ja elämän, tai olisin voinut kuvitella meidät arjessa... Mutta turha jossitella. Sain tutustua aivan uskomattoman hienoon persoonan, jolle toivon ehdottomasti kaikkea hyvää elämässä ja toivon hänen löytävän arvoisensa naisen sitten kun sen aika on.

Still, I like him a lot

Kokoa, hajoita, kasaa

Pätee elämään, miehiin, kroppaan ja Ikean kalusteisiin!!!

Noh, ensin vaikka Poika, niin en aina lopeta häneen. Siis Poika itse asiassa on nyt ollut mun kans yhteydessä, mikä on erikiva!!! Tänään Poika soitti, kysyi oltaiskos kahviteltu, mutta valitettavasti olin jo matkalla tänne-missä-olen-mutta-minne-en-kuulu. Sovitiin, että joku toinen kerta... Mietin, että ensiviikonloppuna voisin kysäistä kahvittelua.

Kroppa: noh, nyt alan karppaamaan silleen semikevyesti, sillä liian karppi en voi olla, kun koulussa siihen ei voi vaikuttaa. Kroppa kaipaa hyvää ruokaa (eli siis vatsaystävällistä) ja liikuntaa. Mulla on motivaatio, tavoite ja kipinä: viikonloppu!

Ikean kalusteet... puolivalmiina puoliksi rikki puoliksi hermot riekaleina.. Kivakiva

Ihanaa kotiin!

ou-jeee, mä pääsen kotiin ja saan olla siellä ruhtinaalliset kolme päivää. Joka päivä on jo täyteen buukattu kaveri- / sukulaisvierailuja, läksyjä ja rentoutumista. Tärkeintä on, että pääsen pois täältä. Ajatus Pojasta tulee lähemmäksi, tai niin lähelle, kuin se on mahdollista. Poika ei ole kotona, ei ole viikon päästäkään. Hyvä vai huono? Koulu ei suju, vatsa on kipeä ja oon lihonut tai oikeastaan turvonnut, kun pillerit kasaa nesteen let me think joka paikkaan.

Ensin laihis: no se sujuu ok, mutta neste ällöttää mua. Koulu ei taas suju, en oikein jaksa käydä siellä. Nytkin mietin (kun olen myöhässä) että pitäisikö vain skipata koko päivä, mutta taidan kuitenkin mennä heti kun ehdin.

Oon miettinyt tätä kotiasiaa ja tullut siihen tulokseen, että koti on siellä missä sydän on (merci Guilhem pour cette phrase!). Mun ei pitänyt koskaan ihastua Poikaan, sen piti olla vain hassua hauskan pitoa ja vaakamamboa. Kuitenkin kun aika alkoi loppua, tajusin, että pidän Pojasta oikeasti. Muutaman viimeisen viikon aikana, jolloin teimme erilaisia asioita ja käytiin retkillä, tajusin, että mä vällään enemmän kuin koskaan oli tarkoitus. Sitten kun Poika sanoi ne sanat, peli oli jo menetetty. Annoin sydämestäni osan hänelle, en saa sitä takaisin. Nyt voin vain ommella palat yhteen, onneksi haava ei ole liian syvä, ja jatkaa.

Mä en ole koskaan ollut liian avoin tai päästänyt ketään liian lähelle. Olen jättänyt sen turvallisen yksityisyyden välimatkan, en anna liikaa itsestäni. Ehkä tai mitä sitä ehkättelemään, en anna liikaa paloja pois sillä juttu ei kestäisi kuitenkaan. Pojan kanssa pystyin avautumaan enemmän kuin muiden kanssa,Poikaan pystyin luottamaan ja hän luotti minuun. Tämän takia osa sydämestäni lähti vaivihkaa luotani, meni Pojan tykö ja jäi sille tielle. Nyt kun menetin Pojan, menetin ne palat.

Toisaalta Poika on vieläkin jonkinasteinen kaveri. En vain voi olla normaalisti hänen kanssaa, tai keskutella normaalisti, sillä ainakin minun päässäni on ajatus siitä, mitä olisi voinut olla. Poika ei ehkä ajattele näin. En aina ymmärrä, mitä Poika ajattelee asiasta, ja se häiritsee miettiessäni pitäisikö soittaa kuulumisia kyselläkseni tai kahvittelua ehdottaessani.

Idea oli siinä, että jos jo ystäväni kotiseudullani sekä perheeni pitää niin suuria paloja sydämestäni, niin tämä Pojan pala vetää minua ultimately kotiin. Nyt en voi kuitenkaan antaa periksi, sillä en voi lähteä ja jättää kaikkea fiksusti ajateltuna tärkeää tänne toiseen kaupunkiin. Eräs ystäväni osaa sanoa aikas järkevästi:

"Miesten takia ei muuteta tai tehdä ratkaisuja, jotka vaikuttavat niin suuresti omaan elämääsi. Vasta sitten, kun juttu on varmaa, niin voi tehdä, mutta siihen asti, no way!"

Järki ja tunteet vol.2

Juupajuu, ei täs hittojakaa. Hieman on taas sekavanlaiset fiilingit. Adalmiina ei vain ymmärrä. Oli muuten hassu juttu, kun koulussa opettajan kanssa puhuttiin puheviestinnästä ja sitä kautta tultiin eripaikkakuntalaisten eroista (esim. murre, käytös). Noh opettaja kysyi, onko meidän joukossa itäsuomalaisia, he ovat vilkkaita. Sitten kysyttiin, löytyykö hämäläisiä, he ovat usein hitaita ihan kaikessa. Ei siinä mitään, mutta sitten mun tarkkailijan korvat nappasivat kahden herran keskustelun: toi Adalmiina on hämeest, nii joo sehän on vähän hidas, sillee ei tajuu you know ja muutenki, mut ei siinä mitää, ihan jees se. Now what-the-fuuuuck??? Adalmiina hidas, hey come on and get fucking real! :D Ei sillä, kyllähän mä myönnän, että oon hidas. Mun täytyy miettiä tarkkaan ja hartaasti usein ja sitten vasta toimin. Olen kyllä huomannut, että en aina pysy mukana, kun tämä rannikonväki alkaa puuhaa ja toimii...

Noh se siitä, nyt on smalltalk hoidettu. Laihis menee jees, koulu ok mutta Poika vaivaa taas. Mun ikuinen heikkokohta kolottaa taas. Me juteltiin yksi ilta tässä, mikä on jo hassua, sillä minähän en keskustelua aloita, jos minulle on"toivotettu have a nice life!" ja tämän on selvä!!!! Siis en ole katkera / vihoittele ihminen, mutta nuo sanat silloin kyllä loukkasivat. Okei, se siitä, kyseltiin kuulumisia puolin ja toisin, sellaista ex-pariskuntien kiusallista pakolliset mitä kuuluu -kysymykset. Sitten ihan out-of-nowhere Poika kysyy jotai, vastaan etten ole ehtinyt kotona käymään, ja Poika sanoo, ettei olisi edes tiennyt, jos olisin kotona käynyt. Whaaat?!?!? Mä vastasin vain, että enpä olisi varmaan edes kertonut, sillä en tiedä, olisiko Poikaa kiinnostanut tieto (NB: Have a nice life...) Poika sanoi kuitenkin, että kiinnostaisi. WHAAAT?!?!?!?!?!

Noh, mitä tästä seuraa? Adalmiina, joka on juuri päässyt itkuista eroon ja unohtanut ikävän ja keskittynyt vain niihin hyviin muistoihin, Poika pistää pakan taas sekaisin ja tulitikut hujanhajan. Kyllähän me molemmat tiedämme, että jos lähtisin sille reissulle, siitä seuraisi vain muutama ihana krapulansekainen päivä, joiden jälkeen fiilis on maassa ja itkut taas edessä. Eikö olisi parempi vain nähdä (jos sekään on fiksua, mene ja tiedä... ja kerro Adalmiinallekin vastaus) ihan selvinpäin kahvikupposen äärellä ja vaihtaa kuulumisia.

Mitkä olot mulla? Ensin sydän pakahtui, kun Poika sanoi, että tahtoisi vielä jossain vaiheessa tavata, sitten sydän pakahtui, kun hän pyysi mua mukaan, sitten aloin miettiä järjellä ja unohtaa tunteiden äänet ja nyt olen sitä mieltä, että ei ole fiksu veto. Mutta Poika... You always confuse me

Jumppaa - Pump It!

Sataa. Ei sinänsä mitään, kesän satoi ja olin ulkotöissä... Nyt vain alkaa 6päivän urheiluputki, joka muuten pissahtaa heti huomenna, kun tiedossa on juhlat. But I like it!

Eli urheilen 2krt / pv. Käyn 2krt / 6pv pumpissa, muuten teen omat lihasjumpat. Joka päivä käyn lenkillä tai uimassa. Ja en syö paljon!

Mun kuntoilu / laihdutus on aina lähtenyt putkella käyntiin, joten eiköhän se toimi myös nyt!

Järki ja tunteet vol. 1

Miksi mä vasta nyt vuoden ja toisen tulevan eli siis kahden vuoden haahuilun jälkeen olen keksinyt, mitä tahdon opiskella? Menee taas jossitteluksi, mutta vasta nyt tiedän, mitä oikeasti tahdon tulevaisuudessa (ainakin jokin aikaa) tehdä.

Olen hieman tai vähän enemmänkin sellainen ihminen, joka kuuntelee muiden neuvoja ja rupeaa sitten järkeilemään asioita. Tämän seurauksena sitten lopulta järkeilen liikaa ja unohdan kokonaan kuunnella mitä tahdon. Näin kävi (again The Boy, so childish of me!) Poika-koulu -valinnan kanssa, näin kävi tasan kaksi vuotta sitten kouluvalinnan kanssa. Näin kävi silloin ja silloin jne jne... Noh, tyhmästä päästä kärsii koko ruumis ja sielu sitäkin enemmän.

Argh

Mä vihaan mun pläskei!!!

The Bittersweet Sunday Morning

Jaahas, tänään taitaa olla katkeransuloinen päivä. Pitkästä aikaan mua itketti Poika. Olen aika hyvin onnistunut pääsemään surullisesta vaiheesta siihen kauniit muistot -vaiheeseen. Nyt ehkä itkuisuus johtuu faktasta, että mä tahdon seurustella. Tai ainakin edes jonkun, jonka kanssa nähdä talven ihanat asiat. How pitiful is that?

Mutta en enää puhu Pojasta. Rauha meidän jutun sielulle!

Tänään on ihana syysilma. Sellainen raikas ja viileä ja sumuinen. Eilen olin tosi reipas, kävin juoksemassa pikkuisen iltalenkin. Sitten vihdoin sain mun painotangon kotiin, joten voin tehdä jumppailua kotona, jos ei ole rahaa lähteä bodypumpiin tms. voimajumppaan. Kotiin menenkin jo parin viikon päästä, ihanaa!!! Mä niin rakastan mun kotiseutua! Olen ehkä ainoa meidän kulmilta, joka tahtoisi vain aina asua siellä. So what? Muut eivät osaa arvostaa paikkaa samalla tavalla kuin Adalmiina. Juuh, mutta tänään käyn pyöräilemässä yhden reitin yhteen paikkaan ja sitten aion tehdä kuntopiirin. Rahaa ei ole, joten ruokaa ei voi ostaa :D

Sitten mä näin ihanan vaatteen ja ihanan korun ja ihanat kengät ja ihania meikkejä. Mutta where's my money dog??? Ja ihanan miehen!!! Ai että, sellainen pitkä, sopivan treenattu. Ihana partasänki ja sellainen lyhyt tukka. Ja sellainen rokkivaatteinen poika! Ai ai ai, mä tykkään pojista!

Liikuntasuunnitelma

How childish is that? Meidän täytyy tehdä liikuntasuunnitelma kouluun meille itsellemme. Kuvittele! Ensin ollaan koulussa väh 8h per päivä, siihen päälle kotiopiskelut, tehtävät jne. ja lisäksi tarkka-aikainen liikuntasuunnitelma, jota tulee noudattaa. Bugger it! Noh, mun suunnitelma siis on seuraavanlainen:

- tavoitteeni on kohentaa yleiskuntoa ja kiinteyttää kroppaa
- lihaskuntojumppa 2krt / vk

eli bodypump, bodybic

- aerobinen treeni

eli uinti, lenkkeily, aerobicjumppa, tanssi

- joka päivä KV-lihaskunto, muulloin oma LK

- venyttely!

Olisin muuten todella ahkera, jos alkaisin taas aamulenkkeilemään.

Kiva päivä

Tänään mä olen hyvällä tuulella. Tosin koulusta jouduin lähtemään, kun oli kamala vatsakipu. Nooh, se on pientä. Mutta oon ollut iloinen. Tapasin mun ystävän <3 ihanan tärkeän ystävän. Kaffeteltiin meidän kaffelassa. Rupateltiin jne.

Mutta mä sain liikunnasta kaikkein ihanimman olon. Mä tein jumppaa ja hikoilin. Ai että kuinka kivalta se tuntuu, believe me!!! Ja muutenkin taas Him pelasti mun fiilarit. Mikään ei ole parempaa pumppimusaa kuin Buried Alive by Love!

"Don't know that I will / but until I can find me / a boy* who'll stay / and won't play games behind me / I'll be what I am / a solitary girl** / solitary girl**

HIM: Solitary Man

*girl
**man